Naapurin hallava Hilppa:
pihassa pysymisen ihmeellisyyksiä

Kuva: Anne Pehkonen

Omalla pihalla tavalliseen tapaan

Menen koirieni kanssa postia hakemaan. Ohitamme naapurin aidattoman pihan. Pihalla istuu Hilppa-koira ja seuraa tarkasti ja äänettömästi kulkuamme. Samalla tavalla se pihassa pysyen katsoo muut ohikulkijat: ihmiset, autot, koirat ja hevoset. Jos sitten postinhakumatkalla tai muuten poikkeamme naapurin pihaan, tulee Hilppaan elämää. Reipas ja tarmokas haukku alkaa. Koirani Kaisa ja Milla tervehtivät nuuskien ja hännät heiluen Hilpan, nuori Nukka heittäytyy maahan pihan valtiattaren eteen. Minun luokseni Hilppa ei tule, vaan lähtee haukkuen johdattamaan minua kotiväkensä luo: tuvan ovelle, ateljeen ovelle tai jonnekin missä isäntä tai emäntä ovat puuhissaan. Velvollisuuden tehtyään Hilppa vaikenee, mitä nyt kieltelee Nukkaa kaivamasta aarteitaan. Kun lähdemme Hilpan pihasta pois, se jää sinne taas rauhallisesti katselemaan menoamme. Monesti olen yrittänyt houkutella, luvalla tietenkin, Hilppaa mukaan, kun olen menossa metsään koirieni kanssa. Mutta ei se lähde, ei. Se pysyy pihassa.

Nuorena koiranhutjakkeena Hilppa joskus vilisti meidän pihaan tai lähti pihastaan matkaan. Se palautettiin/haettiin vähin äänin takaisin. Aikuistuttuaan ja päästyään järkevän koiran ikään se on sitten ollut kadehdittavan pihassapysyvä. Rikkeeksi ei lasketa jokaisen maalaiskoiran oikeutta pieneen salaiseen aamulenkkiin. Hilppa on nyt 6-vuotias ja pari kertaa se on rikkonut tuota sääntöään. Molemmilla kerroilla sillä on ollut pätevä syy.

...ja erilailla

Hilpalla oli muutaman päivän ikäiset pennut ja olin heillä pentuvahtina. Päästin Hilpan pihaan asioilleen. Hetken mietittyään Hilppa lähtee kovaa vauhtia meille päin, ei kuule huutoani. Lähden tietysti perään. Tienhaaroissa Hilppa odottelee – varmistaakseen että tulen mukaan. Meidän pihalla Hilppa pyrkii tarmokkaasti sisään (Kaisa ja Milla katsovat kummissaan tarhasta). Sisällä Hilppa juoksee kamariin ja tutkii huolellisesti kamarin nurkan. Se selvästi tarkistaa, olisiko sielläkin nyt pentuja! En usko, että se muistaa omaa pentuaikaansa, meillähän se on syntynyt. Mutta se muistaa Kaisan viimeisimmät pennut. Kun Hilppa on varmistunut, ettei täällä ole hoidettavia lisää, se pinkoo vauhdilla takaisin kotiinsa omia pentujaan hoitamaan. Pentujen ollessa isompia ja Hilpan käydessä meillä ihan luvallisesti, se aina ensin tarkisti kamarin nurkan, varmuuden vuoksi.

Viime kesänä tapahtui seuraava poikkeus säännöstä. Olin pihassa koirineni. Hilppa tulee tietä pitkin. Näin sen askelluksesta heti, että se tulee yksin. Ensin säikähdin onko jotain tapahtunut, mutta Hilpan olemus oli hyvin rauhallinen. Se lähestyi minua nöyrästi häntäänsä liepottaen – tässä minä nyt tulen, sopiihan se. Tapaus on niin outo, että sanon Hilpalle, että tule vain meille. Lähden sisälle soittamaan isännälle (emännän tiedän olevan matkoilla), että Hilppa on meillä. Hilppa tulee sisälle mukaani ja asettuu vakiopaikalleen pöydän alle maate. Isäntä tulee hetken kuluttua ja asia selviää. Isäntä oli metsässä puuhastellessaan vaipunut syviin mietteisiin – suunnitellut matkalle lähtöä. Hilppa oli nähtävästi tehnyt päätelmän: emäntä matkoilla, isäntä lähdössä matkalle, siis Hilppa hoitoon tuttuun paikkaan. Ja niinhän siinä sitten kävi muutaman ajan kuluttua.

Hoitopaikan pihalla tavalliseen tapaan

Silloin tällöin Hilppa on meillä hoidossa joko iltapäivisin tai oikein yökylässä. Hoitoontulo noudattaa omia perinteitään. Hilppa jätetään tarhaansa ja sille tietysti kerrotaan, mitä tulee tapahtumaan. Usein otan Hilpan mukaani kauppareissulta palatessani. Hilppa istuu koppinsa päällä, näen sen jättäessäni auton postilaatikoille. Kävelen pihaan ja Hilppa on tarhan portilla odottamassa – hyppii tasajalkaa. Päästän Hilpan pois ja koko koira muuttuu paikallaan seisovaksi kysymysmerkiksi. Sanon taikasanat "Hilppa saa tulla" ja salamana Hilppa on autolla . Jos olen hakemassa Hilppaa omat koirat mukanani, tapahtumat ovat muuten samat paitsi että mukaantuloluvan saatuaan Hilppa on ensimmäisenä viillättämässä meille. Sitten Hilppa on meidän koira, kulkee mukana ja pysyy meidän pihalla (paremmin kuin omat koirat!).

... ja poikkeavasti

Hilpan kotoväki oli nyt syksyllä pitemmällä matkalla. Hilppa tuli meille viikonloppuna ja paluusta oli sovittu, että torstaina viimeistään. Kaikki sujuu tavalliseen tapaan hyvin ja vaivattomasti. Koirat tulevat keskenään hyvin toimeen, kaikki juoksevat (nopeammin tai hitaammin) luokseni kutsuttaessa. Keskiviikko-iltana aika myöhään saan tekstiviestin, jossa Hilpan väki kertoo, että ovat paluumatkalla, etelä-Suomessa tulossa. No, tulevat siis aamulla Hilppaa hakemaan. Ennen nukkumaan menoani päästän koirat ulos iltapissalle. Muutaman minuutin kuluttua huomaan, että pihassa on vain kolme koiraa. Huhuilen Hilppaa, ei vaikutusta. Jaha! Omat koirat sisälle ja lähden autolla matkaan. Ajan naapuriin, avaan auton oven pilkkopimeyteen ja sanon: "Tules Hilppa kyytiin". Ja Hilppa tulee. Matkalla yritän udella Hilpalta lukiko se viestin vai ajatukseni vai ottiko muuten vain haamulähdön. Hilppa säilyttää salaisuutensa.

(Reviiri 4/2006)