Telttaretkellä

Kuva: Lucie Kuropatova

Haave
- pitkän vaelluksen jälkeen istun nuotiolla, nokipannussa kahvi melkein valmista. Koira lepää jalkojeni juuressa, aivan lähellä. Silittelen koiraa ja katsomme yhdessä kesäiltaa. Lopulta kömmimme yhdessä telttaan nukkumaan.

Todellisuus - osa yksi
Kaisa-koirani oli parivuotias, kun otimme sen sisareni kanssa tunturivaellukselle mukaan. Kaisa oli tottunut metsässä retkeilijä, mutta sen omituisuudet puhkesivat kukkaan karussa maastossa. Kun istumme levähtämään, Kaisa ei ikinä tullut viereeni, vaan kiipesi vähän matkan päässä olevalle kivelle tai mättäälle ja katseli kaukaisuuteen. Kaikki herttaiset kuvat - minä koirani kanssa tunturissa - ovat lavastettuja. Eli koira on houkuteltu/komennettu viereen istumaan. Samaa Kaisa oli toki tehnyt jo pentuna (ja tekee edelleen 10 v.), mutta että Oikealla Vaelluksella ja vielä sisareni silmien edessä: "kyllä meidän Reppu-koira...".

Illalla sitten leiriydyimme. Pystytettiin teltta ja rakennettiin nuotio. Istumme sisareni kanssa tulilla ja Kaisa on kivellä vähän matkan päässä. Istuu tai makaa tähyilemässä, välillä nousee, käy kiertämässä leirin ja palaa paikalleen. Hyttysiä oli tietysti sankkoina parvina koiran ympärillä ja Kaisan ilmeessä alkoi olla suuren marttyyrin viestiä. Ehdotin Kaisalle telttaan menoa ja se luikahti sinne. Hetken perästä teltasta kuului raapimista, avasin vetoketjun, Kaisa kävi kiertämässä leirin ja halusi takaisin telttaan. Tätä sitten toistettiin, kunnes koko porukka oli teltassa.

Erämaahan on rauhallista seutua, koirakin sen huomaa. Retken edistyessä Kaisan vartiointirituaalit supistuivat supistumistaan. Asetuimme sisareni kanssa istumaan nuotiolle, Kaisa kiersi leirin, raapi teltan ovea, pääsi sisään - ja pysyi siellä hamaan aamuun asti.

Todellisuus - osa kaksi
Nuorempi koirani Milla oli vähän yli vuotias, kun otimme sen sisareni kanssa telttaretkelle mukaan (Kaisa poti hoitopaikassa tassuaan). Millakin on tottunut metsässä retkeilijä, mutta ensimmäinen telttaretki oli sille Ankea Kokemus, luulisin.

Vettä välillä tihutteli, välillä satoi. Laitoimme leirin suolammen rannalle varvikkoon. Milla pysytteli selkäni takana, se ei todellakaan pidä nuotioista. Olihan Milla lähelläni, sillä on tapana istua vieressäni kun levätään tai katsellaan maisemia. Oli lähellä, mutta ilme oli niin surkea ja syyttävä!

Yritin järjestää sadesuojaa, katse meni entistä surkeammaksi. Yritin viedä sen telttaan, ei sinne missään tapauksessa. No lopulta olimme sisareni kanssa saaneet jutut paasattua, nyt nukkumaan. Milla kieltäytyi tulemasta telttaan, houkuttelin sitä teltasta käsin, tarjosin makkaraa, EI. Lopulta pistin Millalle remmin ja silloin se nöyränä tyttönä seurasi minua.

Yö nukuttiin hyvin. Aamulla avasin teltan: nyt Milla pääset ulos! Milla kieltäytyi tulemasta ulos teltasta. Remmi oli laitettava ja johdateltava koira ulos. Onneksi varvikossa hyppeli taas tavallinen iloinen ja reipas Milla.

Kuljeskelemme ja retkeilemme edelleen metsissä. Lepotauoilla istumme Millan kanssa yhdessä ja Kaisa on vähän matkan päässä. Nuotiolla istun koiritta, paitsi silloin kun eväät on esillä. Siunattu sapuska!
(Reviiri 3/2004)