Koiramaista menoa

spacer (1K)
riehuntaa_pellolla (60K) spacer (1K)

kaisa_pyorea5 (4K)Varokaa heikkoja jäitä!

Hiihtelemme usein, Kaisa, Milla ja minä, järven jäällä. Sinne mennessä joudumme ylittämään Lotokkajoen, joka on jäätymisessään arvaamaton. Niinpä koirat jäävät joentörmälle odottamaan, kun laskeudun jäälle koputtelemaan sen kestävyyttä. Jos jää vaikuttaa lujalta, koirat saavat tulla.

Näin toimittiin tälläkin kertaa. Menimme jäälle ja matka jatkui. Käännyin katsomaan, tulevatko koirat somasti latua pitkin perässä, kuten on sovittu. Mutta ei, Kaisa ja Milla istuvat vakavina ladulla keskellä jokea. Ai niin, siinä kohdassa olin aiemmilla kerroilla pysäyttänyt koirat ja tarkistanut jään vahvuuden.
(Reviiri 1/2000)

milla_pyorea5 (5K)Ruuanhankintaa

Kunnon koirahan pitää huolen siitä, ettei joudu nälkäisenä kuljeksimaan. Pitää huolen tavalla jos toisellakin.

Yksi tapa: Olin antanut lampaille aitaukseen leivänkannikoita ja kieltänyt Kaisaa ja Millaa menemästä niitä ryöstämään. Koirat jäivät kiltisti pihaan. Puuhailin jotain pihassa ja huomasin silmänurkastani, että Milla marssii tärkeännäköisenä sisälle. Mitäpä siitä. Hetken kuluttua Milla palaa ulos, yhtä tärkeännäköisenä, jotain suussaan. Valpastun ja tarkistan: leivänkannikka. Oli hakenut sen tiskipöydältä olevasta kannikkavarastosta: koirille myös.

Toinen tapa: Olimme retkellä. Oli nuotio, kahvia ja pussillinen munkkeja. Oli ihmisiä ja koiria. Munkkipussi lojui maassa ja nuoremmat koirat, Milla ja Hukka, kävivät nuuhkimassa ja saivat selostuksen, ettei ole koirille. Vietettiin aikaa. Yleisen seurustelun ja oleilun lomassa joku huomasi, että Kaisa kantaa hyvin siististi ja varovasti munkkipussia kohti pusikkoa.
(Reviiri 4/2001)

milla_pyorea4 (4K)Yhteistyötä?

Harrastin koirieni Kaisan ja Millan kanssa taas kerran umpihankihiihtoa. Olosuhteiden pakosta: lunta oli tupruttanut päivätolkulla eikä entisiä latuja enää ollut. Teimme pienen kierroksen metsässä ja kaarsimme kotoa kohti. Minä menin suksilla suoaukean yli, molemmat koirat päättivät kiertää suon tiheää kuusikkoa pitkin.

Saavutin kuusikon ja tähysin koiria. Ei missään. Ovat varmaan menneet suoraa päätä kotipihaan. Päätinpä sitten jostain syystä kokeilla, kauanko kestäisi, että koirat huomaisivat minun puuttuvan ja tulisivat hakemaan (olen vuosien varrella oppinut, että paras tapa saada metsässä kuljeskelevat koirat luokseen, on pysähtyä ja olla ihan hiljaa).

Niinpä jäin seisoskelemaan tiheään kuusikkoon - 3 minuuttia ja Milla tulee. Kehun ja taputtelen Millaa. Odotan Kaisaa vähän aikaa - jaa-jaa, konsti ei tepsinyt. Sanon Millalle, että mennään kotiin. Milla lähtee mielestäni vähän outoon suuntaan, mutta päätän seurata. Ja Milla johdattaa minut suoraan hyvin auratulla tiellä odottavan Kaisan luokse!
(Reviiri 1/2002)

hilppa_pyorea (1K)Minä itse!
 

Naapurin Hilppa-koira oli meillä iltapäivähoidossa. Sisällä omat koirat, Kaisa ja Milla, löhösivät sohvalla. Hilppa etsi pallon ja leikki sillä: makasi matolla ja pyöritteli palloa käpälissään. Sitten huomasin, että Hilpalla on maton nurkka suussaan - mitä se nyt? Onneksi älysin olla hiljaa ja seurata tapahtumaa. Hilppa nosti hampaillaan mattoa ja työnsi käpälällään palloa maton alle (äherrystä), laski sitten maton pallon päälle. Tiukka tuijotus, häntä heilahteli iloisesti, syöksy - ja pallo löytyi maton alta! Ja uudestaan ja uudestaan: pallo huolellisesti piiloon ja riemulla esiin. Viikko aiemmin Hilpan ollessa meillä olin piilottanut sille lelua samaisen maton alle. Leikki keskeytyi, kun Hilppa rupesi kummastelemaan naurunhohotustani.
(Reviiri 1/2004)


hilppa_pyorea2 (1K)Oma tehtävä
 

Naapurin Hilppa-koira oli meillä kokopäivähoidossa. Postin haemme puolen kilometrin päästä. Omat koirani, Kaisa ja Milla, kantavat sanomalehdet kotiin - ovat postityttöjä. Haettiin siis posti ja annoin lehdet postitytöille. Yritin antaa Hilpallekin, mutta ei huolinut. Annoin tiellä lojuvan risun Hilpalle: vie pihaan.

Muutaman kuukauden kuluttua Hilpukka oli taas päivähoidossa ja haettiin posti. Lehdet Kaisalle ja Millalle ja käännyin katsomaan Hilppaa:"Ottaako.." ja siinähän Hilppa seisoi iloisena häntäänsä heiluttaen keppi suussa. Kaikki kolme koiraa kantoivat viemisensä pihaan asti.
(Reviiri 1/2004)

 

Milla ja NukkaUusi koirapilli?

Nukka koirani oli noin 9 kuukauden ikäinen, kun se keksi jänikset. Siis että on ihanaa laukata pitkin metsiä ja haukkua kimittää mennessään. Milla koirani (8v) taas mielellään osallistuu kaikkeen ja erityisesti Nukan kanssa. Valitettavasti ikävä emäntä pisti Nukan pitkään naruun ja alkoi karjua hyvin rumasti, kun jompikumpi koirista yritti ajojahtiin. Melkein koko kesä siinä sitten meni Nukan kulkiessa metsässä lieassa. Pikkuhiljaa irtioloa lisättiin ja samalla karjunnan määrää. Karjunta on hyvin voimille ja äänelle käypää – ääni käheänä yskin ja puuskutan koulutustuokion päälle. Nyt on loppukesä ja Nukkakin jo melkein vuoden ikäinen. Olimme kävelyllä metsässä, koirat kuljeskelivat vapaina. Minua alkoi yskittää ja siinä köhiessäni huomaan, että Milla ja Nukka pysähtyvät, katsovat minuun ja lähtevät tulemaan luokseni. Mutta eivät ole luonani ensimmäisinä, Kaisa-vanhus jo seisoo vierellä huuliaan lipoen – minä tässä palkan ansaitsen kun edes mihinkään mennyt.
(Reviiri 3/2006)

Etsintäharjoituksia

Kuljen koirien kera sänkipelloilla. Peltojen keskellä on vanha lato ja siellä muutamia heinäpaaleja. Näillä pelloilla kuljemme usein, siinä on tilaa koirien juosta ja minä näen ne suurimman osan ajasta. Saadakseni koko kolmen koiran lauman kasaan, minulla on tapana piiloutua latoon. Hetken kuluttua minut sitten riemulla löydetään. Eräänä syyspäivänä olimme sitten taas pelloilla kävelemässä ja kuinka ollakaan näkyvillä ei ole koiran koiraan. Alan hipsiä latoa kohti. Menen oikein pensaitten kautta kiertäen, ettei vain yksikään koira huomaa. Astun latoon – ja heinäpaalien päällä minua odottaa kolme huuliaan lipovaa villahäntää. Mietin naureskellen, enkä ensimmäistä kertaa, kuka ketäkin oikein opettaa.

, Reviiri

Siestan viettoa ja seuraamuksia

Minulla on tapana viettää iltapäivällä siestaa (yritän hienostella, oikeasti otan tosimummomaiset päiväunet). Eräänä päivänä olin tapani mukaan asettunut sohvalle kirjan, koirien ja kissan kanssa, peiton alle mukavasti. Ikkunan takaa kuuluu rapinaa. Lalli-kissa pyrkii sisään. Huokaan "ei tuu mittään" ja päästän Lallin sisälle. Asetumme kaikki taas lepoasentoon. Ja eikös ovella ole kohta tupakantuskainen naapuri ("ei tuu mittään!"). Hetken rupattelu ja taas uusi yritys. No nyt levätään. Ja ovella koputetaan ("ei tuu mitään!!"). Vesimittarinlukijan kanssa juttelemme hetken kylän kuulumisista. Luovutan ja ryhdyn kahvin keittoon. Koirat, jotka ovat iloisina juosseet tervehtimään jokaista siestan sekoittajaa, päästän ulos.

Päivän tahi parin kuluttua istun illalla tuvassa. Katselen telkkaria ja neulon. Kissat, Emma ja Lalli, nukkuvat uunin vieressä tuolilla. Koirat, Milla ja Nukka, ovat jo siirtyneet kamariin yöunipaikoilleen. Neuloessani huomaan, että yksi silmukka on päässyt karkuun. Tokaisen itsekseni ääneen: "Ei tuu mittään". Samassa tupaan ryntää kaksi koiraa iloisina ja innoissaan: jee, hienoa, kuka tuli!

Reviiri