Kaisan keksinnöt

Viekas voiton vie

Taloon tuli uusi koira, pikkuinen Milla. Entiset eläinasukit Kaisa (koira) ja Emma ja Iida (kissoja) ottivat uuden tulokkaan ystävällisen määrätietoisesti vastaan. Pentu sai nuolaisut myös kissoilta ensitapaamisella, mutta sekä Kaisa että kissat osoittivat heti, että he määräävät milloin haluavat olla rauhassa.

Tässä tutustumissa ja totuttautumisessa ilmeni, että Kaisa (4,5 v) oli aamuäreä aikuinen. Ennen aamulenkkiä Millan oli turha yrittää yhtään mitään, Kaisa ärisi.

No sitten aamuna muutamana Milla puuhastaa jotain yksikseen lattialla. Kaisa katsoo hetken, menee Millan luo ja nuolee ystävällisesti korvista. Minulla jo onnenkyyneleet silmissä - miten herttaista. Milla on selvästikin ällistynyt ja jatkaa touhuaan. Kaisa hakee vetolelun ja heiluttelee sitä Millan edessä. Milla lähtee leikkiin mukaan - ja silloin Kaisa nappaa puruluun, jolla Milla oli leikkinyt ja vie sen omaan kätköönsä. Milla on edelleen ällistynyt ja minä onnellisen huvittunut.
(Reviiri 4/1998)

Alas äkseeraus!

Ensiksi on sanottava, että Kaisa on oppivaisin koira, mitä olen tavannut. Olen jo monen vuoden ajan voinut Kaisan käytöksestä lukea, mitä minulla on tapana tehdä. Puhettakin se ymmärtää niin, että joskus ihmisten täytyy keskustella tavaamalla, ettei Kaisa saisi selville mitä suunnitellaan.

Toiseksi on sanottava, että Kaisa on hyvin tottelevainen koira. Se menee ja tulee, pysähtyy ja kääntyy sanojen ja merkkien mukaan.

Mutta kolmanneksi on sanottava, että Kaisalla on hyvin selvä käsitys siitä, mitä se osaa ja miten sitä tulee opettaa. Järjestettyjä koulutustilaisuuksia se ei voi sietää. Jokunen aika sitten päätin viedä molemmat koirani koiranäyttelyyn. Sitä varten harjoittelimme pihassa esittelykävelyä. Ensimmäinen harjoitus meni hyvin. Seuraavana päivänä tultuamme päiväkävelyltä, Kaisa ei jäänytkään pihaan, vaan juoksi metsänreunaan istumaan. Oikeassahan se oli, tarkoitus oli jatkaa harjoituksia!

Viime syksynä vein molemmat koirani tutustumaan palveluskoirien koirakouluun. Koulutin koiria vuorotellen, toisen sidoin läheiseen puuhun odottamaan vuoroaan. Luoksetulot menivät sujuvasti harjoituksena. Sitten otin Kaisan vuorollaan seuraamisharjoitukseen. Ensimmäinen kehäkierros sujui kauniisti, mutta toiselle kierrokselle lähdettäessä Kaisa pisti jarrut päälle ja jäi tuijottamaan puuta, jonka juuressa Milla nökötti. Komensin uudelleen. Kaisa nosti toisen etutassunsa ylös ja alkoi vaivalloisesti nilkuttaa. Vähältä piti, ettei petkutus onnistunut, niin surkea se oli. Sitten vaihdoin kulkusuuntaa ja kehotin sitä seuraamaan: askel oli reipas ja iloinen. Menimme vähän matkaa ringissä vastapäivään. Sitten olikin jo Millan vuoro.
(Reviiri 1/2000)

Tehtävä suoritettu

Olimme Kaisan kanssa paimennusleirillä Kuivalan tilalla. Ensimmäisenä harjoituksena oli vuohen kuljettaminen suoraa tienpätkää pitkin. Katselimme Kaisan kanssa ensin toisten suorituksia: koirat kuljettivat haukkuen vuohen tien päähän, ja sen jälkeen koirat tuotiin takaisin katsojien rinkiin.

Sitten oli meidän vuoromme. Kaisa juoksi kauniisti kanssani vuohen perässä koko matkan, ei tosin haukkunut. Kun pääsimme tienpäähän, Kaisa pinkaisi nopeasti takaisin ja kävi tyytyväisenä istumaan muiden katselijoiden joukkoon: se siitä! ( Kaisan pennut Tshokka ja Tomppa pelastivat onneksi perheen maineen. Ne tajusivat, että kysymys oli paimentamisesta, ei kujanjuoksusta).
(Reviiri 1/2000)

Ei kiirettä kotiin

Kaisa oli nuori koiranhupakko, kun olimme ajelleet vähän oudompiin metsiin kävelemään. Jätin auton järvenrantaan, jossa oli pikkuinen venevalkama ja laituri. Pitkän rämpimislenkin jälkeen palasimme lähtöpaikalle. Menin autolle ja ilmoitin Kaisalle, että paluumatka alkaa. Laiturilla istui pariskunta ihailemassa kesäisiä maisemia. Kaisa kipitti laiturille, työntyi pariskunnan väliin istumaan ja suuntasi katseensa järvelle.
(Reviiri 2/2001)

Mä kaunehin oon...

Olin koirieni Kaisan ja Millan kanssa sisareni mökillä. Milla sekä sisareni koirat Rasseli ja Reppu olivat ulkosalla. Kaisa loikoili sisällä sohvalla. Sisareni tiskasi huoneen toisella puolella. Siinä ahertaessaan hän puhkesi laulelemaan viisua: "Sä kaunehin oot ja tiedätkin sen..". Ja Kaisan häntä alkoi valtaisan vatkauksen!
(Reviiri 4/2001)

Oppia ikä kaikki

Vietin hellepäivää sisällä viileässä. Koirat myös: Milla seuranani tuvassa ja Kaisa eteisessä avoimen oven edessä hienoisessa tuulenvireessä loikoen. Havahdun eteisestä kuuluvaan kopinaan – lampaat Lempin johdolla ovat tulossa tupaan. (Lampaat olivat aitauksessa, mutta Lempi-lampaalla oli menossa aitauksen tarkistus. Se etsii karkupaikan, minä paikkaan, se etsii seuraavan, minä paikkaan ja näin tarkistamme yhteisvoimin aitauksen pitävyyden.)

No niin, lampaat ovat siis eteisessä ja Kaisa, 11-vuotiaan viisaudella, vetää vain jalkojaan sivuun, ettei tule tallatuksi. Hätistän lampaat ulos ja samalla tulen motkottaneeksi kaikenlaista: "on siinä minulla koira..." ja "olisi pitänyt sinutkin kouluttaa" ja muuta sellaista. Itsekseni tuhisin.

Seuraavana päivänä helle jatkuu. Lampaat aitauksessa, Kaisa eteisessä, Milla ja minä tuvassa. Nyt havahdun eteistä kuuluvaan murinaan, joka muuttuu varoituksesta uhkaukseksi. No mikä sille koiralle nyt tuli – ryntään eteiseen. Lampaat seisovat ällistyneinä oven suussa ja Kaisa murisee "tänne ei saa tulla"! Kehun erinomaisen työkoirani, joka suoritti uuden tehtävänsä loikoiluasentoaan muuttamatta, mitä nyt päätään vähän nosti. Siis kuin vanha tekijä!
(Reviiri 3/2005)

Seuraamisen opettamisen vaikeuksia

Taloon tuli uusi koira, jolle aloin opettaa seuraamisen jaloa taitoa. Lenkeillä palkitsin pikku-Nukan aina namuin ja kehuin, kun se malttoi kulkea vierellä hetken ajan minua tähyten. Kävelyillä oli tietysti mukana myös muut koirani. Kaisa, 12-vuotias konkari, oitis tajusi mistä on kyse. Kaisa ryhtyi seuraamaan, oikeaoppisesti ja näyttävästi. Aluksi asia tietysti ilahdutti, palkitsin namulla ja kehuin hymyssä suin. Mutta siitä tuli oikein maan vaiva. Ei voi ottaa askeltakaan, ettei uskollinen koira kulje vieressä katse tiiviisti emäntään (tai johonkuhun muuhun mukana kävelijään) suunnattuna. Tutut todistelut: ei enää, loppu, tyhjien käsien näyttö eivät tehonneet. Onneksi Kaisa on aina tykännyt uusien sanojen opettelusta. Niinpä opetin sille uuden käskyn: tavallisesti. Homma toimii. Kaisa tuppautuu oma-aloitteisesti seuraamaan, yleensä annan sen hetken seurata, kehun ja palkitsen ja sitten sanon: tavallisesti. Kaisa katsoo vielä: oletko tosissasi? Toistan taikasanan ja Kaisa lähtee kulkemaan tien viertä niin kuin normaali koira.
(Josepa 44/2006)